Viehevalinnat ratkaisivat – näin hauet ja kuhat saatiin matalasta

 

Kotivesillä – ja hauet hilpeinä!

Kalastussuunnitelmat ovat vähän kuin eväät veneessä: hyvä ajatus, mutta tuuli päättää lopullisen kohtalon. Tarkoitus oli suunnata Säkylän vesille, mutta tuuliennusteet puhuivat sen verran kovaa kieltä, että päätimme pysyä tutuissa kotivesissä Lieko–Rautavedellä. Eikä huono päätös ollenkaan — välillä kotiranta osaa yllättää kuin iltapäiväkuuro ilman sadetakkia.

Aamu alkoi puolipilvisenä ja viileänä, lämpötila pyöri yhdeksän asteen tuntumassa. Pian kuitenkin aurinko suostui näyttäytymään, ja tuuletkin olivat mietoja. Aamupäivän keli oli melko tyyntä ja aurinkoista – täydellistä uistelusäätä! Iltapäivällä taivas kuitenkin veti otsan ryppyyn ja paiskasi niskaan sadekuuroja – ihan kuin keli olisi yrittänyt muistuttaa, kuka täällä oikeasti määrää.

Vesi oli sateiden jäljiltä normaalia sameampaa, mutta lämpötila oli noussut mukavaan 14 asteeseen. Päätimme uistella sekä matalassa että painojen avulla syvemmässä vedessä. Painot upposivat syvyyksiin kuin kalamiehen toiveet suurkuhista… ja tulivat ylös yhtä tyhjinä. Syvältä ei tullut tärppiäkään.

Mutta matala – oi matala! Alle viiden metrin vedestä löytyi päivän rytmi ja kalat. Haukia tuli peräti 17 kappaletta, ja ne olivat harvinaisen hyvällä tuulella. Yksi niistä oli selvästi treenannut koko talven, sillä vaakaan pysähtyi komea lukema: noin seitsemän kiloa! Mukana neljä kuhaa ja neljä ahventa, eli ei tarvinnut tyytyä pelkkiin vesillä kerrottuihin vitseihin.

Viehedataa kalastajille

Pilvisinä hetkinä oranssivatsainen uistin toimi hienosti – sekä hauki että kuha iskivät siihen hanakasti. Kun aurinko otti vallan ja keli kirkastui, toimi musta–keltaiset vieheet, jotka olivat haukien mieleen kuin karkkipäivä lapselle. Painoja käytettiin syvemmässä vedessä, mutta päivän kaikki kalat löytyivät lopulta matalasta, alle viiden metrin syvyydestä.

Yksi mielenkiintoinen havainto päivän kuhista: perattaessa vatsat olivat täysin tyhjät – ei ruokaa, eikä merkkejä kutupuuhista.

Reissu muistutti taas siitä, että kalastuksessa tärkeintä ei ole määränpää, vaan kyky muuttaa suunnitelmaa ja löytää kalaa sieltä, missä niitä ei viimeksi ollut. Ja ehkä myös siitä, että sadehattu kannattaa pitää mukana vaikka aamu olisi miten tyyni.

Mitä lie seuraavaksi? Ehkä kuhalla on kesäsuunnitelmia tai ahven päättää vaihtaa maisemaa.

🎣 Kuloveden kalat pohjamudissa – 25.5.2025

 

Sunnuntain vetouistelureissu Kulovedelle tarjosi tällä kertaa enemmän haastetta kuin hehkutusta. Aamu starttasi tuttuun tapaan odottavissa tunnelmissa, mutta jo ensimmäiset kaikuluotaimen piirtämät kuvat paljastivat tilanteen: kala pötkötteli tiukasti pohjassa eikä ollut erityisen nälkäinen.

Mutta eihän me helposti luovuteta – ei, kun veneessä on kaksi sitkeää sielua ja arsenaali erilaisia vieheitä.

---

🐟 Saaliiksi ahvenia, kuhia ja haukikimara

Päivän saldoksi kertyi muutamia ahvenia, kisamitan täyttävä kuha sekä reilusti haukia, jotka tuntuivat olevan erityisen kiinnostuneita meidän tarjonnasta. Useampi räväkkä tärppi pitikin hereillä, ja vaikka isoimmat jäivät näkemättä, veneessä kyllä riitti toimintaa.

Erityismaininta ruskeansävyisille vieheille, jotka osoittautuivat päivän yllättäjiksi – kun mikään muu ei kelvannut, luonnonläheiset sävyt näyttivät toimivan edes jotenkuten.

---

🌬️ Tuuli nousi, kalat painuivat

Päivän mittaan tuuli nousi tasaiseen tahtiin, eikä se varsinaisesti auttanut kalan syöntihaluja. Kalat pysyivät liimautuneena pohjaan, ja niin pysyivät monet vieheetkin, ainakin melkein. Jigikalastajia näkyi vesillä runsaasti – kevään sesonki selvästi huipussaan.

Yksi isompi kala ehti käydä kiinni ja hetken aikaa toivoimme, että nyt nousee päivän kruunu. Mutta niin vain siima löystyi ennen kuin ehdimme edes nähdä, kuka siellä toisessa päässä oli. Ehkä se oli elämäni kuha. Tai sitten pohjamutien henkivartija.

---

📝 Päivän opetus

Kaikki kalat eivät tartu koukkuun – eikä tarvitsekaan. Vaikka saalista ei kertynyt isoja määriä, jokainen hetki vesillä oli silti omanlaisensa voitto. Kalastus ei aina palkitse täysillä kylmälaukuilla, mutta se antaa aikaa ajatuksille, tuulen vireen poskella ja yhteisiä kokemuksia, joita ei voi ostaa kaupasta.

Päivän päätteeksi mielessä kaikui yksi ajatus:

"Kala voi olla hiljaa, mutta luonto ei koskaan vaikene – se kuiskii tuulessa, väreilee pinnassa ja muistuttaa, miksi tänne tullaan aina uudelleen."

 

🎣 Vetouistelukauden avaus Kulovedellä – 17.5.2025

 

Kevät on kalastajan sydämessä aina erityinen aika. Vene kaivetaan esiin, siimat suoristetaan ja kahvitermari täytetään toiveikkaana. Meidän kausi lähti käyntiin Kulovedeltä, Kokemäenjoen vesiltä, ja kyllä – tätä hetkeä oli odotettu kuin pikkulapsi jouluaattoa.

Sääkin suosi aloituspäivää: puolipilvistä, lempeä tuulenhenki ja mukavat +15 astetta lämmintä. Ei enää toppavaatteita, eikä kahvit jäätyneet kuppiin. Kevät oli vihdoin täällä, ja niin oli myös vetouistelukausi 2025.

---

🚤 Ensimmäiset vedot ja kevään koukutukset

Aamupäivällä veneen kyydissä vallitsi tuttu, hilpeän toiveikas tunnelma – "tänään muuten tulee!" Ja niinhän siinä kävi, että ahvenet olivat mukavasti syönnillään, eikä kuhiakaan tarvinnut arvailla pelkästään kaiusta. Neljä kisamitan täyttävää kuhaa löysi tiensä veneeseen, ja kylmälaukku sai arvoisensa aloituksen.

Mutta päivän kohokohta tuli, kun vavan päässä alkoi tapahtua...

Hauki. Ja ei mikä tahansa hauki.

📏 94 senttiä pitkää ja tanakkaa rautaleukaa, joka päätti, että tänään ei tulla veneeseen ilman taistelua. Väsyttely oli mallia “kalastaja hikoilee, mutta ei valita”. Lopulta kala antautui, ja veneessä käytiin pientä voitontanssia – varovasti tietenkin, ettei hauki pyörähdä takaisin jokeen.

Tämä jötikkä sai kunnian olla meidän aloituskala Vetari Open -kisaan, ja kyllä siinä saattoi ääneen toivoa, että kilpailukausi jatkuu yhtä lupaavissa merkeissä.

---

☕ Kireitä siimoja ja kahvitaukoja

Kuten aina, tärkeintä ei ollut pelkkä saalis. Veneessä oli mukana myös puolisoni, ja yhdessä saatiin nauttia rauhallisista maisemista, tuulen vienosta huminasta ja tietenkin termarikahveista, jotka tällä kertaa eivät maistuneet savulta – iso plussa!

Vaikka kevään kalat olivat päivän tähtiä, jää päällimmäiseksi mieleen hetki, kun istutaan veneen laidalla, katsotaan hiljaista selkää ja tajutaan, että tässä se on – meidän yhteinen juttu, meidän kalakausi.

---

📝 Tästä se taas lähtee

Kauden avaus sai hymyn huulille ja mielikuvituksen laukkaamaan: mitä tulevat kisat tuovat tullessaan, millaisia vieheitä vielä testataan, ja ennen kaikkea – mitä seuraavaksi tarttuu siiman päähän?

Seuraa blogia, niin tiedät, kuinka käy!

Tervetuloa koukutettuihin hetkiin

Moikka ja lämpimästi tervetuloa Koukutettuja hetkiä -blogiin!

Olen Satu, intohimoinen kalastaja, joka viettää vapaa-aikansa mieluiten jään päällä pilkillä tai veneen kyydissä uistelukilpailuissa. Kalastaminen ei ole vain harrastus – se on elämäntapa, yhteisiä hetkiä luonnon keskellä ja pieniä (tai suuria!) seikkailuja vedessä ja rannalla.

Tämä blogi kertoo meidän kahden hengen kalastusjengistä, sillä puolisoni kulkee mukana kalastusreissulla – välillä kilpailumielessä, välillä ihan vain omaksi iloksemme. Talvisin pilkin ahventa, kuhaa ja siikaa – ja kun vedet taas aukeavat, vaihtuu jääkaira vetouisteluvapaan.

Mitä blogissa on luvassa?

• Tarinoita meidän kalastusreissuista eri puolilla Suomea

• Kilpauistelun käänteitä – sijoituksia, oppeja ja kommelluksia

• Pilkkipäiviä pakkasessa, jään ritinää ja termarista höyryävää kahvia

• Kalastusvälineiden testailua, sattumuksia ja koukkuun jääneitä hetkiä

• Välillä myös vinkkejä – pilkkipaikkoihin, uistelutekniikoihin tai vaikka eväisiin

Kirjoitan tätä blogia rakkaudesta lajiin, luonnonrauhaan ja niihin hetkiin, kun vapa taipuu ja syke nousee. Jos sinäkin olet koukussa kalastukseen tai haluat vain kurkata mukaan vesille, olet juuri oikeassa paikassa.

Toivottavasti viihdyt mukana!

– Satu