On hetki, kun pakkanen nipistää poskia ja jää narisee saappaiden alla. Kaira puree ensimmäisen reiän uuteen kauteen ja hengitys höyryää hiljaisessa aamussa. Silloin tietää olevansa oikeassa paikassa.
Koukutettuja hetkiä syntyi halusta tallentaa juuri niitä päiviä – ei pelkästään saalista, vaan kaikkea sitä, mitä kalastus meille merkitsee.
Kalastus on meille yhteinen harrastus. Se on varhaisia lähtöjä, termospullokahvia ja nuotion lämpöä. Se on hiljaisuutta, jossa ei tarvitse sanoa mitään, ja keskusteluja, joille ei arjessa aina löydy aikaa. Jäällä tai veneessä maailma yksinkertaistuu: on vain tämä hetki, siima vedessä ja toivo seuraavasta tärpistä.
Tänne blogiin kokoan tarinoita myös pilkkireissuilta. Kaikki kalapäivät eivät ole runsaita, mutta jokaisessa on oma merkityksensä. Joskus suurin saalis ei ole kiloissa mitattava.
Vastuullisuus kulkee mukana jokaisella reissulla. Kaikkea ei oteta, pienet kalat saavat kasvaa ja vesillä liikutaan kunnioittaen. Kalastus antaa meille paljon – siksi haluamme pitää siitä huolta.
Koukutettuja hetkiä kertoo hetkistä, joihin jää koukkuun yhä uudelleen:
nuotion rätinästä,
siiman kiristymisestä,
hiljaisesta järvenselän auringonnoususta,
yhteisestä ajasta rinnakkain.
Jos sinäkin tunnet sen tunteen, kun ensimmäinen tärppi saa sydämen lyömään nopeammin – olet oikeassa paikassa.
Tervetuloa mukaan. 🎣
Tammikuu jään päällä – kuukauden kooste
Vuoden ensimmäinen kuukausi kului tiiviisti jään päällä. Mukaan mahtui kirpeitä pakkaspäiviä, leudompia hetkiä, sykettä nostattavia tärppejä ja myös niitä rauhallisempia reissuja, jolloin tärkeintä oli vain olla ulkona.
Tammikuun aikana teimme yhteensä 10 pilkkireissua.
Yksi tammikuun reissuista sai hieman erilaisen alun. Olimme juuri lähteneet autolta potkukelkoilla kohti kalapaikkaa, kun kairan akku tipahti huomaamatta maahan. Huomaamatta asiaa potkuttelimme reippaasti eteenpäin – puolitoista kilometriä myöhemmin, perillä kalapaikalla, totuus paljastui. Akku oli kadonnut.
Onneksi mukana oli vara-akku. Harri porasi minulle muutaman reiän jäähän ja totesi sitten reippaasti lähtevänsä takaisin jäljittämään kadonnutta akkua. Minä jäin siksi ajaksi pilkille.
Akkua ei tarvinnut etsiä kauaa – se löytyi lopulta melko läheltä autoa, mistä olimme liikkeelle lähteneet. Aamusta tuli siis kunnon potkukelkkalenkki molempiin suuntiin, ja hiki nousi pintaan jo ennen ensimmäistä kunnollista tärppiä.
Jälkeenpäin tapahtuma nauratti. Sellaisia nämä reissut joskus ovat – pieniä kommelluksia, jotka muuttuvat muistoiksi. Ja ehkä seuraavalla kerralla tarkistamme akun kahdesti ennen lähtöä. 🎣
Saalista tammikuussa kertyi:
-
46 ahventa kotiin
-
2 siikaa
-
kymmeniä pieniä ahvenia takaisin kasvamaan
-
sekä yksi pieni hauki, joka sai jatkaa matkaansa
Kuukauden komein ahven venyi 33,5 senttiin – sellainen kala, joka muistuttaa sitkeyden merkityksestä. Toisaalta mieleen jäi myös siika, joka irtosi aivan reiällä. Ne hetket eivät unohdu nopeasti, vaikka kala jäikin saamatta.
Kaikki päivät eivät olleet saaliiltaan runsaita. Mukaan mahtui myös hiljaisempia reissuja, jolloin kala ei juuri liikkunut. Silti nuotio syttyi, kahvi höyrysi ja jää kantoi meitä jälleen kerran.
Tammikuu näytti meille talvikalastuksen koko kirjon:
onnistumiset, pettymykset, odotuksen ja ilon.
Ja lopulta – kuten usein käy – tärkeintä ei ollut määrä, vaan ne hetket. Yhteinen aika, rauha ja tunne siitä, että juuri tässä on hyvä olla.
Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä. 🎣❄️
