Helmikuu oli tämän talven selvästi aktiivisin pilkkikuukausi. Jäälle tuli lähdettyä yhteensä 14 kertaa, mikä alkaa jo näkyä sekä kokemuksessa että kokonaiskuvassa. Yksittäisten saalispäivien sijaan helmikuu muodosti ehjän jakson, jossa pääsi seuraamaan kalojen käyttäytymistä, olosuhteiden vaihtelua ja omaa tekemistä pidemmällä aikavälillä.
Reissut jakautuivat seuraavasti:
-
11 reissua lähivesille Kokemäenjoelle
-
2 reissua Pomarkun Isojärvelle
-
1 reissu Säkylän Pyhäjärvelle
Painotus oli selvästi lähikalastuksessa, mikä mahdollisti ahvenpilkinnän opettelun samoilla alueilla – ja juuri toistot opettavat kalojen käyttäytymisestä eniten.
Kylmä talvikuukausi
Helmikuu koostui pääosin kovista pakkasista. Aamut olivat kirpeitä, hengitys höyrysi ja lumi narskui saappaiden alla. Pakkaspäivät vaativat enemmän – niin varusteilta kuin kalastajaltakin. Reiät tuli tehtyä harkitummin, ja liikkuminen piti pilkkijän lämpimänä.
Kovien pakkasten keskelle mahtui kuitenkin myös päiviä, jolloin aurinko pääsi lämmittämään jo selvästi. Vaikka mittari pysyi pakkasella, auringon vaikutus tuntui jäällä asti. Näinä päivinä kalojen liike oli usein aktiivisempaa. Ahven nousi herkemmin irti pohjasta, ja syöntipiikit osuivat selkeämmin hetkiin, jolloin valo lisääntyi.
Helmikuussa huomasi konkreettisesti, kuinka suuri merkitys valolla on – pelkkä auringonpaiste saattoi merkitä muutosta kalojen aktiivisuudessa.
Kokemäenjoki – uutta oppia kalojen liikkeistä
Useampi reissu Kokemäenjoelle toi hyvän vertailupohjan. Samojen alueiden kalastaminen paljasti, kuinka ahvenparvet liikkuivat ja miten niiden aktiivisuus vaihteli jopa lyhyen ajan sisällä.
Saalis koostui pääosin ahvenista. Osa päivistä oli tasaisen varmoja, osa selvästi etsivämpiä. Helmikuussa korostui erityisesti se, ettei ensimmäinen tai toinen reikä vielä kerro koko totuutta. Useampi hyvä hetki löytyi vasta sinnikkään liikkumisen jälkeen.
Toistot samoilla vesillä kehittivät ennen kaikkea kalojen “lukutaitoa” – ymmärrystä siitä, missä kohtaa päivää ja millaisissa olosuhteissa parvet aktivoituvat.
Isojärvi – 60 senttiä jäätä ja raju kuhatärppi
Kaksi reissua Pomarkun Isojärvelle toivat helmikuuhun kaivattua vaihtelua. Jään vahvuus oli noin 60 senttiä, joten talvi oli todella tehnyt tehtävänsä. Kalastuspaine tällä järvellä on kasvanut – kalat eivät tulleet helpolla.
Yksi kuhan tärpeistä jäi erityisesti mieleen. Se ei ollut varovainen kopautus, vaan suorastaan raju isku. Hetken kävi mielessä, pysyykö vapa kädessä lainkaan. Vastaisku tuli vaistomaisesti, ja siiman päässä tuntui heti kala, joka ei ollut ahven.
Käytän pilkkiessäni ainoastaan kuitusiimaa. Sen venymättömyys tekee tuntumasta välittömän: pienetkin nykäisyt välittyvät suoraan käteen, ja kun kala todella iskee, sen kyllä tuntee. Vastaisku menee suoraan koukkuun ilman siiman joustoa, mikä parantaa tartuttavuutta selvästi.
Tällä kertaa yhdistelmä toimi täydellisesti. Pilkkinä oli Jasu Salamapilkki, värinä pinkki-keltainen – kirkas ja ärsyttävä sävy, joka erottuu talvisessa vedessä. Jään päälle nousi kuhia, joista suurin venytti mittanauhan 48 senttiin.
Kun alla on 60 senttiä teräsjäätä ja siiman päässä raju tärppi, hetki tuntuu poikkeuksellisen hienolta.
Säkylä – saalista, hiekkaa jäässä ja uusi ruokalaji
Reissu Säkylän Pyhäjärvelle erottui muista määrällisesti. Pientä ahventa nousi runsaasti – tasakokoista, hyvää ruokakalaa.
Saalismäärä johti päätökseen kokeilla ensimmäistä kertaa ahvenkukon valmistusta. Itse pyydetty kala, rauhassa tehty ruoka ja lopputuloksena jotain aivan uutta. Ahvenkukko oli suunnattoman herkullista ja toi kalastukseen uudenlaisen ulottuvuuden.
Säkylässä jäissä näkyi myös luonnonvoimien jälki. Ilmeisesti Hannes-myrsky oli vaikuttanut jäätymiseen siten, että hiekkaa oli jäätynyt jään sekaan. Tämä huomattiin nopeasti kairatessa: terä tylsyi poikkeuksellisen nopeasti ja meni vaihtoon jo toistamiseen tämän talven aikana.
Kaikki helmikuun opit eivät siis liittyneet pelkästään kaloihin – osa liittyi kaluston kestävyyteen ja olosuhteiden vaikutuksiin.
Helmikuun saldo
14 reissua tarkoittaa:
-
kymmeniä kilometrejä jäillä
-
lukemattomia kairattuja reikiä
-
vaihtelevia syöntipiikkejä
-
tasaisia ahvenpäiviä
-
yhden erityisen rajun kuhatärpin
-
ja uuden ruokalajin syntyä
Helmikuu oli ennen kaikkea aktiivisuuden kuukausi. Se vahvisti sitä, että kalojen löytäminen on yhdistelmä liikettä, havainnointia ja sopeutumista olosuhteisiin. Mitä enemmän jäälle lähtee, sitä enemmän oppii – myös niistä hiljaisemmista päivistä.
Kevät lähestyy vähitellen, mutta vielä jäät kantavat. Ja jos helmikuu jotain osoitti, niin sen, että sitkeys ja aktiivinen liikkuminen palkitaan ennemmin tai myöhemmin.
